Ajankohtaista / Uutiset

Talvella odotettavissa hiljaisempaa harrastamista

Koronaepidemia ei näytä laantuvan ja alkaa vaikuttaa myös ampumiseen, huolimatta kasvomaskeista ja muista varotoimista. Tammikuun puoliväliin asti kaikki ampumakilpailut on peruttu ja saman menon voi odottaa jatkuvan kevättalvelle asti. TaU:n action air -radalle suunniteltu uudenvuoden kisa joudutaan valitettavasti kokoontumisrajoitusten vuoksi myös perumaan. Osmonkallion luola on toistaiseksi suljettu ja käyttökiellossa samasta syystä.

Raspinkadun AA-radalla, Ruskon ilma-aseradalla ja Satakunnan lennoston ampumaradoilla harrastus jatkuu ainakin näillä näkymin, tosin tiukasti rajoitettuna. Maski on pakollinen sisätiloissa eikä väkeä saa olla liikaa paikalla. TaU:n hallitus seuraa jatkuvasti tilannetta ja tarvittaessa rajoituksia muutetaan suuntaan tai toiseen.

Ennusteiden mukaan tautihuippua voi Suomeen odotella vasta helmi-maaliskuulle, joten talven aikana toiminta voi olla aika vähäistä. Seurataan tilannetta ja yritetään harjoitella minkä pystymme. Heti kun virus ottaa laantuakseen, aloitamme taas aktiivisemman ampumaurheiluelämän.

Vältelkää viruksia ja viettäkää mukavaa joulua!

Mika Vuolle

PJ.

mikatvuolle@gmail.com